Mihin tiimiin?

Yritysideoita on kaikilla ja 99.9% on jo tehty tai kannattaa jättää tekemättä. Ollessani alusta asti mukana pienen ohjelmistoyrityksemme BusPay:n toiminnassa, havaitsin kuinka hidasta ja kallista kaikki kehitystyö on; oli se sitten palvelua tai tekniikkaa. Tästä syystä mietin nykyään hyvin tarkkaan mihin käytän aikaani. Rahat menivät jo.

Etsin tiimiä kahteen projektiin:

1. Digitaalinen rahankeräyslipas ja siihen liittyvä digitaalinen bonusjärjestelmä järjestöille

Yksi osakkaistamme sai idean tehdä BusPayn digilipun pohjalta mobiilin keräyslippaan järjestöille. Pari vuotta on testattu eri ihmisiä, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Meillä on kaikki tarvittava tieto/yhteistyökumppanit/mockup eli rautalankamalli valmiina ensimmäistä versiota varten. 

Käytännössä ensimmäinen versio tehdään androidin peruspalikoilla, paitsi jos jollain nerolla on parempi idea. Tarvitaan osakkaiksi hyvä koodari, projektipäällikkö ja myyjä/rahoitusvastaava eli kolmen henkilön intensiivinen porukka. Itse voisin toimia projektipäällikkönä + myyjänä, MUTTA en tällä hetkellä pysty paneutumaan asiaan. Enkä osaa hakea rahoittajia. Harva osaa.

Jos kiinnostaa business, niin voin selittää. Onko tuotteelle tilausta? Ainakin vuosi sitten oli.

Mukaan osakkaana tai provisiopalkalla.

2. Ilo ja Apu – Koulutus ja Helpdesk

Havaitsin, että monet vanhemmat pk-yrittäjät kamppailevat digiteknisten ongelmien kanssa tai he hoitavat arkipäivän digirutiinit hankalasti. Ajattelin jakaa omaa kokemustietouttani heille pientä korvausta vastaa. Valitsin kohderyhmäksi yrittäjänaiset, sillä naiset jaksavat keskittyä ja opetella uutta. Naisten kanssa on muutenkin hauskempi seurustella.

Ilo tekee lähi- ja etäopetusta ja Apu auttaa etänä. Kurssit voi ostaa verkkokaupasta, muu laskutus linkin kautta tai puhelinlaskulla. Toiminta optimoidaan etätyöksi. Erittäin hyvä ystäväni konsultoi, sillä hän on tehnyt kuluttaja- ja yritysHelpDeskiä 7 vuotta.

Konsepti ja tekniikat olemassa, tilausta kentällä on. Vaatii ainakin vuoden verran säätämistä.

Jos kiinnostaa business, niin voin selittää. 

Mukaan osakkaana tai provisiopalkalla.